Riihimäeltä on Suomen keilailutaivaalle noussut useita huippukeilaajia. Erään tällaisen ryhmän muodostaa Olli Tiainen poikien Samulin ja Juuson kanssa. Nimekkäin heistä on kuitenkin isä-Olli, monivuotinen maajoukkuekeilaaja, jolla on saavutuksenaan mm. MM-joukkuehopea ja kolme Euroopan Cup joukkuekultaa. Lisäksi hän on Suomen mestari mallia 2004 ja Ballmasters-kisan voittaja vuodelta 1997. Olli on keilannut 35 kertaa 300 pisteen sarjan sekä toiminut myös SKL:n naisten maajoukkuevalmentajana. Urheilu lieneekin suvussa perinnöllistä, sillä onhan Ollin veli kuuluisa Kari Tiainen, moninkertainen Enduron maailmanmestari.

Kauaksi eivät ole keilailutaidossa jääneet myöskään Ollin pojat Samuli ja Juuso. Heidän nimensä on viime vuosina näkynyt menestysten myötä sekä henkilökohtaisissa että joukkuekilpailuissa. Eräänä mittarina voitaneen pitää sitä, että Juuso on keilannut 300 pisteen sarjan 20 ja Samuli 22 kertaa. Samulin viimeisin tuli Heinolassa keilatussa Laatua Elämään –kisassa, jonka hän voitti ylivoimaisesti komealla tuloksella 1532. Yhteensä Tiaiset ovat keilanneet 300 pisteen sarjan jo 77 kertaa. Uskon vakaasti, että pojat tulevat jatkossa menestymään vieläkin näkyvämmin kuin nyt.

Kategoriat: Yleinen