Kuusiviikkoinen erikoiskilpailu päättyi sunnuntaina huimaan voittokamppailuun Valtin Niko Liukkosen ja Bayn Pertti Salmisen välillä. Viiden sarjan jälkeen Salminen johti 1218-1145, mutta seuraavan sarjan jälkeen osat vaihtuivat Liukkosen eduksi 1424-1419. Seitsemäs sarja näytti olevan taistelun käännekohta, kun Liukkonen karkasi lukemiin 1671-1611. Päättäväinen Salminen halusi kuitenkin taistella loppuun asti ja saikin päätössarjan alkuun kuuden kaadon pötkön. Kun Liukkoselta samanaikaisesti loppuivat kaadot, niin tilanne tasoittui. Kun Salmisen kaadot vaihtuivat sitten paikoiksi, päätti Liukkonen laittaa kaiken peliin ja teki loppuruutuihin muutaman rutiinikaadon ja sai sarjatulokseksi 223. Salminen päätyi tulokseen 263, joka ei aivan riittänyt Liukkosen lyömiseen, joka voitti hienon taistelun kokonaisluvuin 1894-1874.
Loppukilpailun todellinen yllättäjä oli Paten nuori Eetu Kainulainen, joka eleettömästi ja ennakkoluulottomasti tasaisesti keilaten oli lähes koko kisan ajan kolmantena, johon myös upeasti päätyikin ensimmäisessä finaalissaan tuloksella 1812.
Mikkelin St. Michel Bowlersin Marko Koponen oli aluksi vaikeuksissa, mutta löysi sitten oikean pelikulman ja nousi neljänneksi 1734. Paten toisen nuoren keilaajan Rasmus Javanaisen kahden käden voimakas heitto tuotti tuloksen 1685 ja viidennen sijan.
Muut kymmenen parhaan listalle sijoittuneet olivat BF:n Ilpo Hyytiä 1651, Bayn Matti Pirttikoski 1630, Falconsin Timo Lammassaari 1629, Valtin Jani Paavilainen 1621 ja Tamboxin Jyrki Nurmisto 1617.