Huhtikuun kestänyt veteraanikeilaajien järjestämä Kevättempaus päättyi vapunaattona BFn Ilpo Hyytiän 1466 ja Ilveksen Heikki Saxbergin 1422 juhlaan, sillä kumpikin teki kisassa oman ennätykseensä. Kouvolan Jytkyn Antero Rautiainen jätettiin kolmanneksi tuloksella 1417. Suoraan loppukilpailuna järjestetyssä keskiarvokisassa palkinnoille pääsivät myös Lahden Falconsin Pertti Paksunen 1392 sekä BFn Martti Kuitunen 1379 ja Kimmo Lahtinen 1375.
Kevättempauksessa kävivät veteraanikeilaajat oman taistelunsa palkintosijoista. Heidän sijoituksensa ratkaistiin ikätasoituksilla. Edellä mainittujen kahden keilaajan sijoitukset hieman muuttuivat, sillä voiton vei Paksunen tuloksella 1404 ja Hyytiä joutui nuorempana tyytymään hopeaan tuloksella 1400. Pronssista sen sijaan käytiin kova kamppailun Ilveksen Matti Nikanderin ja Itä-Hämeen Jous-77n Tauno Salmisen välillä. Se päättyi Nikanderin niukkaan voittoon 1376 – 1369. Suorituksia Kevättempaus keräsi yhteensä 129.